Sinfonietta Lentua
Kuhmo-talon oma orkesteri on periodeittain toimiva Sinfonietta Lentua
Sinfonietta Lentua perustettiin uuden vuosituhannen avaukseen, tärkeimpänä syynä esiintyminen maaherra Eino Siuruaisen Kuhmossa järjestämän uudenvuodenvastaanoton konsertissa. Orkesteri asettui aluksi osaksi Kuhmon Musiikkiopiston monipuolista erikoiskurssitoimintaa. Sinfonietta Lentuan toimintatavaksi on vakiintunut yhteistyössä Petroskoin Valtion Konservatorion kanssa toteutettava koulutuksellisesti painottunut ammattitasoinen konserttitoiminta.
Sinfonietta Lentua toimii lähialueorkesterina, jonka 25-50 soittajan normaalista konserttivahvuudesta puolet on kuhmolaisia ja kainuulaisia musiikin ammattilaisia tai pitkälle edenneitä musiikin opiskelijoita ja toinen puoli Petroskoin Valtion Musiikkiakatemian piirissä toimivia tai toimineita ammattimuusikkoja. Yhteistyö on osoittautunut tulokselliseksi sekä pedagogisesti, taiteellisesti että kannustavana esimerkkinä rajan yli tapahtuvan yhteistyön mahdollisuuksista. Sinfonietta Lentua lienee maailmassa ainoa jatkuvasti rajan yli toimiva orkesteri.
Orkesterin perustaja ja sen taiteellinen johtaja on kapellimestari Jukka-Pekka Kuusela.
Vuodesta 2000 alkaen orkesteri on toteuttanut 44 eri ohjelmistoa 90 konsertissa, aina Kuhmossa, mutta myös eri puolilla Suomea ja Karjalan tasavaltaa. Ohjelmistopolitiikassa on suosittu suomalaisia ja venäläisiä säveltäjiä, klassisia perusteoksia ja uutta musiikkia. Tämän tarjonnan huipentumia ovat olleet mm. Vivaldin Neljä vuodenaikaa, Orffin Carmina Burana, Piazzollan Maria de Buenos Aires, Sibeliuksen Kullervo sekä useat tilausteokset ja muut kantaesitykset.
Sinfonietta Lentuan työskentelyn käytännön järjestelyistä vastaa orkesterin tukiyhdistys, Sinfonietta Lentuan kannatusyhdistys ry. Vuosille 2010-2012 orkesteri sai merkittävän perusrahoituksen Oulun läänin taidetoimikunnalta ja Suomen kulttuurirahastolta, muutoin on toiminta ollut erikseen etsittävän apuraharahoituksen varassa.
Sinfonietta Lentuan tapahtumia seuraat helpoiten orkesterin facebook-sivun kautta. Sinfonietta Lentua on Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n liitännäisjäsen.