Kuhmo-talo etsii esitysteknikkoa / ääniteknikkoa


Tule esitysteknikoksi Kuhmo-taloon!

Suomen upeinkin sali kaipaa esityksiinsä teknistä osaamista. Nyt etsimme mukavaan porukkaamme osaajaa ääni- ja valotekniikan sekä tietoverkkojen ylläpidon ja kehityksen tarpeisiin. Kaipaamme tiimiimme nyt erityisesti ääniteknikkoa. Toivommekin, että sinulla on kokemusta äänijärjestelmien suunnittelusta ja rakentamisesta sekä verkko-osaamista. Tuemme ja annamme opastusta tarvittaessa muiden tehtävien osalta ja voimme niihin liittyen myös sopia oppisopimuksen.

Tekniikkamme on ajan tasalla ja uusia hankintoja tehdään suunnitelmallisesti ja yhdessä toimintaa kehittäen. Näistä asioista vastaisit kahden muun rautaisen ammattilaisen rinnalla. Kaikkien tekniikkatiimimme jäsenten on kyettävä vuorollaan toimimaan äänen, valon, näyttämötekniikan ja teknisen tuottamisen tehtävissä.

Kuhmo-talossa sinua odottavat upeat tilat ja monipuoliset esitystekniikan työt Kuhmon Kamarimusiikin klassisista soinneista kokouksiin, kevyeen musiikkiin ja tanssiesityksiin. Yhteensä talossa on vuosittain lähes 200 yleisötilaisuutta, koulutuksien ja perhejuhlien kanssa jopa yli 500 tapahtumaa.

Tehtävän palkka on noin 2640 euroa ja siinä on kuuden kuukauden koeaika. Työsuhde-etuina mm. lounasetu sekä toiveittesi mukaan liikunta-, kulttuuri-, tai hyvinvointietuja. Mahdollisen oppisopimuksen ehdot sovitaan erikseen.

Kuhmo on Suomen metsäkeskeisin kaupunki, joka on tunnettu korkeatasoisesta musiikki- ja kirjallisuuskulttuurista, erityisesti kamarimusiikista ja Kalevalasta, sekä yhteisöllisestä elämäntavasta, jossa arvostetaan hyvän jakamista, osaamista ja laatua. Kuhmo-talosta löydät lisätietoa näiltä sivuiltamme. Kuhmon kaupungista löydät lisätietoja Kuhmon kaupungin sivuilta sekä Visit Kuhmon sivuilta.

 

Odotamme vapaamuotoista hakemustasi viimeistään 16.8.2024
Lähetä hakemuksesi ja CV:si sähköpostilla: kuhmo.talo@kuhmo.fi

Voit kysyä lisätietoja joko osoitteesta kuhmo.talo@kuhmo.fi tai soita Anulle, puh. 0861555450 /Anu Varis.